perjantai 24. tammikuuta 2014

Tiistai 21.1
Satoi koko yön ja päivän, tuntui että kaikki vaatteet olivat nihkeän nahkeat.Laura meni töihin bussilla ja Ben vei lapset tarhaan ja jätti Lauralle auton mennessään töihin.Me saimme siis vapaat kädet koko päiväksi.Ajattelimme helpottaa lapsiperheen arkea siivoamalla, imuroimme ja pyyhimme pölyjä.Bailey oli raukka hämmentynyt tilanteesta.Iltapäivällä koodailin koneella ja tein blogia.Illalla sää parani niin että päästiin Baileyn kanssa taas lenkille.Ullakin tuli tällä kerralla mukaan.Me reippailtiin jälleen 3 km ja saimme ottaa eräästä nuorten Rugby joukkueesta kuvia Rugbyklubin edustalla.Laura ehdotti että olisin iskenyt silmäni johonkuhun pelaajista, mutta tuumasin etten sekaannu alaikäisiin.Joukkue oli nimittäin alle 17-vuotiaiden.Joukkue halusi kuvan missä Laura oli (Laura otti siis valokuvat) ja toiseen vielä miut Baileyn kanssa.Valokuvauksen takia Ulla pääsi livistämään meidän edelle ja joutui siten odottaa meitä jonkin aikaa.

Keskiviikko 22.1

Aamulla Skypetimme Suomeen miun porukoille ja Päiville ja Maurille.Oli mukava kuulla porukoiden äänet ja nähdä Brunon olevan hyvässä voinnissa.Kovasti riitti kotiväellä kysymyksiä meille J Haikeus iski puhelun jälkeen, mutta tieto mukavasta päivästä helpotti oloa.Valmistauduimme lähtemään Wellingtonin eläintarhaan .Sää näytti olevan pilvinen ja kylmä, joten pukeuduimme lämpimästi.Kun pääsimme eläintarhalle pilvet totta kai katosivat ja aurinko luiskahti esiin.Joten meillä tuli kuuma!Fiksuna turistina en tietenkään ottanut aurinkorasvaa mukaan joten päivän loputtua huomasin kärtsänneeni niskani sekä molemmat kädet kyynervarresta alaspäin.Eläintarhaa on rempattu paljon viimeisen vuoden aikana ja  nähty kovasti vaivaa jotta siitä saatiin viihtyisä.Eläintarha on laajentumassa tulevaisuudessa vielä suuremmaksi. Mie halusin mennä katsomaan kun Sam nimiseltä vanhemmanpuoleiselta 2. alfaurokselta vietiin hammas mikä oli vaivannut sitä pitkään.Yleisö istui läpinäkyvän seinän takana ja sai seurata operaatiota suoraan lasin takaa sekä  television kautta. Yleisö sai esittää kysymyksiä ja eläinlääkäri ja eläinhoitajat vastasivat parhaansa mukaan.Miulla meni hermo kauheaan meteliin, ei kuullut mitään eläinhoitajan selostuksesta joten lähdin etsimään muita. Löysin muut simpanssien kohdalta ja siitä me laskeuduimme ihastelemaan ’’Naapureita’’ eli Australian eläinkuntaa.Oli kengurua, wallabeja (pikku kenguruja), dingoja ja liskoja.Mutta ehdottomasti miun suosikki oli Tasmanian Devil eli onko se sitten suomeksi pussipiru..?!Menen ja tiedä. Mutta ne oli niin turkasen söpöjä kun ne nukku toisiinsa kietoutuneena sellaisessa pikku kopissa. Sitten käppäiltiin African wild dogs eli Afrikan villikoirien ja kirahvi aitauksien ohi.Jo oli lapsilla hauskaa kun ensin kirahvi pissasi kauhean lammikon ja toinen puolestaan väänsi papanoita vieressä. Suuren suosion sai myös eläintarhan jeeppi mikä oli  riisuttu kaikesta ja jätetty lasten käyttöön puistoon. Mangustit olivat varsin leikkisiä myös, kun taas niiden naapuri piikkisika nukkui pienessä kolossaan turisteista piittaamatta.Aurinko karhu (?! Sun Bear) oli aivan ihana, sen pään muoto oli jotenkin erilainen kuin meidän Suomen metsien otsolla. Tiikeristä nähtiin sen raidallinen selkä.Leijonaa puolestaan ei näkynyt ollenkaan, eikä kiivi-lintuakaan.Viimeisenä näimme leikkisiä saukkoja, ja jonkinmoisen rotan ja sinikielisen liskon mitkä olivat eläintenhoitajien sylissä ja niitä sai mennä silittämään. Nautimme jäätelöistä kahvilassa ennen kotiin paluuta.Kotiin päästyämme oltiin ja lepäiltiin.Otin Eeva hoiviini jotta Laura saisi vähän levättyä, mutta sellainen itku ja parku siitä seurasi että! No en luovuttanut vaan sitkeästi hyssyttelin niin jo pieni rauhoittui, ainakin hetkeksi koska pian huuto alkoi jälleen.Onneksi Eeva pääsi sitten pian äidin syliin niin olo helpotti.Lauran suomalainen ystävä laittoi viestiä ja niin me treffasimme hänet lapsineen läheisessä leikkipuistossa.Kova oli meno ja meininki lapsilla kun oli kiikkua, liukumäkeä ja Fox tail eli semmonen rata mitä pitkin voi liukua vaijerilla missä on pieni pyöreä istuinlauta, en tiiä saatteko kiinni mitä tarkotan mutta…Kun päästiin puistosta niin oli vielä vuorossa kaupassa käynti.Ja taas tuli kallis reissu kun piti ostaa kaikenmoista.Mutta se on mukavaa penkoa ulkomailla ruokakaupan tarjontaa! Illalla ei jaksanut enää lähteä lenkille koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti