Olemme takaisin sivistyksen parissa jälleen.
Etelä-saaren matka meni antoisasti ja kaikenlaista tuli nähtyä ja kokea.Teimme
seuraavanlaisen lenkin: Welly-Christchurch- Fox Glacier-Queenstown-
Dunedine-Christchurc-Kaikoura-Welly.
28.1.14 Tiistai
Lähdimme aamulla reppuinemme bussilla kohti
Wellingtonin keskustaa ja vaihdoimme toiseen dösään millä menimme
lentokentälle.Wellyn lentokenttä on pieni
verrattuna Aucklandin lentokenttään, tänne ei pääse lentämään jumbojeteillä
vaan ainoastaan pienemmillä koneilla.Kun aiemmin mainitsin
maanjäristyksestä minkä miekin sain
kokea niin se oli saanut Klonkun patsaan tippumaan Wellyn lentokentän
katonrajasta ja nyt se oli sinisillä vaijereilla kiinnitetty uudestaan roikkumaan
paikoilleen. Katon rajassa liiteli myös
Gandalf Harmaa kotkan selässä.Kyllä huomaa että ollaan Keski-Maassa J 45minuutin lennon jälkeen oltiin Christchurcissa ja shutle taxilla
lähdettiin meidän majapaikkaan Kiwi Basecampiin, ensimmäiseen hostelliin missä
mie olen ikinä ollut.Meillä oli oma huone, mutta sänky oli hieman epäilyttävä
siinä mielessä että kyseinen kerrossänky
heilu ja vaappu kiitettävästi jos jompikumpi liikahtikin.Mikä ’parasta’
miun yläsänky oli alapetiin (mikä oli parivuode) nähden keskellä niin että
olisin voinut tippua kummaltakin puolelta alas.No onneksi en tippunut. Ennen
kaupungille lähtöä otettiin pienet unet.Keskustaan käveltäessä näimme joka
puolella rakennustyömaita ja raksamiehiä, eli kovasti edelleen korjataan
suurmaanjäristyksen jälkiä (Shutletaksin kuski sanoi sen olleen 2001, mutta en mene
vannomaan!).Keskusta oli kovin hajanainen mielestäni siis ei ollut selkeää
kauppakatua, löysimme kartan kanssa juuri ja juuri ’ostoskeskukseen’ mikä oli tehty
konteista.Se oli mielestäni oikein mainio idea!Ilmeisesti ostoskeskus oli
tyystin mennyt tuusan nuuskaksi ja nyt korvattu konttikaupoilla. Oli
matkamuistomyymälöitä, vaate liikkeitä, design-tuotteita ja kahviloita.Yhdestä
liikkeestä bongasin Marimekon serviettejä ja kysyin huvikseni myyjältä tiesikö
hän mistä maasta nämä servietit olivat.Hah eipä tienny, totta kai mie valistin
tässä asiassa sitten häntä.Ostin postikortteja ja hieman tuliaisia, Ulla
repäisi ja osti mekon.Täällä menee useat liikkeet ja kahvilat verraten aikaisin
kiinni, sama shokki kun muutti Treeltä Seinäjoelle! J Ihmetteln vaan että miten nuo putiikit ja kahvilat oikein pysyy
pystyssä! No ostosten jälkeen lähdimme etsimään ruokakauppaa, löysimme ja
teimme ostokset ja raahauduimme majapaikkaan monen mutkan kautta.Ensin
pysähdyimme Christchurcin Botanic Gardenissa ja sitten jatkoimme matkaa
suunnattoman ison puiston viertä ihaillen isoja puita. Botanicissa oli hieno
suihkulähde minkä joku liikemies oli lahjoittanut kaupungille 1900-alkupuolella.
Osa silloisista asukkaista oli sitä mieltä että suihkulähde oli maalattu liian
kirkkailla väreillä ja että se pitäisi poistaa sen takia! Hostellilla tutustuin nuoreen ruotsalaislääkäriin joka
asuu Ahvenanmaalla, hän kertoi olleensa jo yli 50 maassa!
29.1.14 Keskiviikko
Aamulla meitä tultiin hakemaan ilmaisella
Shutlella rautatieasemalle mistä lähdimme junalla Greymouthiin. Juna oli
samanlainen millä matkasimme Aucklandista Wellyyn aikaisemmin, eli oleilin
suurimman osan matkasta (kesti 4½h) ulkoilmavaunussa napsien kuvia. Ensin
porhalismme läpi N.Z. 3. suurimman viljan viljelyalueen ja sitten aloimme
nousemaan vuoristoon. Näimme mahtavia vuorenhuippuja, kirkasvetisiä
joenuomia ja sademetsää.Puolikuivista
joenuomista tuli monet kerrat mieleen LOTR1:n kohta missä Arwen hukuttaa Mustat
ratsastajat jokeen. Pysähdyimme Arthur’s Passissa mikä on yli 700metriä meren
pinnan yläpuolella oleva pieni rautatieasema, se on N.Z:n korkeimmalla oleva
asema.Pilvet roikkui alhaalla ja välillä aurinko pääsi pilkahtelemaan harsojen
välistä. Matkalla mentiin 15 tunnelin läpi, yksi oli monta km pitkä ja sen läpi
menemisessä meni n.25min.Jotenkin Hobitti1:stä alkoi soida päässä Misty
Mountains kappale päässä J
Greymounthin asemalla odoteltiin 45min
Nakedbussia ja sillä lähdettiin kohti Fox Glacieria. Bussi pysähtyi eräässä
pikkukaupungissa ja me käytimme paussia hyväksemme ja menimme syömään
paikallista herkkua eli Fish & Chips. Sitten jatkettiin matkaa ja mie
nukuin kuin pieni porsas.Päästiin bussilla Foxissa aivan meidän majapaikan
viereen ja se olikin aivan pikkukylän keskustassa. Kotiuduimme ja mie lähdin
vielä tutkimaan ’keskustaa’.Ostin matkamuistomyymälästä postikortteja ja
merkkejä ja kiersin tutkimassa mistä
vaellusreitti Fox Glacierin jäätikölle lähti.Istuin hostellin terassilla ja
nautin kaakaosta samalla kun kirjoitin kortteja.
30.1.14 Torstai
Aamu valkeni ja me nautimme simppelin
aamupalan mikä koostui jugurtista, hedelmistä, riisikakuista ja kuumasta
juotavasta.10 maissa pääsimme tien päälle ja lähdimme kävelemään kohti jäätikköä, Taivaan Isä oli kuullut meidän
rukoukset sään puolesta ja aurinko porotti lähes pilvettömältä
taivaalta.Sukelsimme satumetsään ja kävelimme tässä kuuman kosteassa satumaisemassa
2,5km.Sirkat siritti kovaa ja helikoptereiden säksätys pauhasi jatkuvasti
taustalla. Metsässä jokainen puunrunko oli sammalen tai muun kasvillisuuden
peitossa, palmuja ja saniaisia joka puolella.Ja niiden puiden koko! Aivan
mieleittömiä!Kun olimme päässet pois satumetsästä kävelimme vielä pari
kilometriä tien viertä ja sen piennarta.Maisema alkoi muuttua ja yhtäkkiä
sukelsimme solaan mitä reunusti valtavat vuoren seinämät.Joki virtasi vuolaana
ja harmaana.Pilviä näkyi vuoren huippujen lähettyvillä ja pienet vesiputoukset
tippuivat jyrkiltä vuorenrinteiltä ihastuttaen meitä.Lopulta pääsimme
näköetäisyydelle parkkipaikasta, joten tiesimme että matkaa ei voinut olla itse
näköalapaikalle paria kilometriä enempää. Ennen kuin saavutimme tuon
parkkipaikan kävelimme penkereellä kulkevaa autotien viertä, oikealla puolella
virtasi vuolas virta mikä sai alkunsa vesiputouksista ja sulavasta jäätiköstä
ja vasemmalla puolella taas oli lampi joka oli syntynyt myöskin pienten purojen
ja vesiputousten ansiosta.Oletin tuon lammen olevan matala lammikko, mutta
heittäessäni kiven ihmeekseni näin miten se hitaasti vaipui pohjalle.Vesi oli
kirkasta ja jääkylmää. Hah jälleen tuli mieleen LOTR1:stä kohta missä yksi
hobiteista heittää kiviä lampeen kun sormuksen saattue on pyrkimässä kääpiöiden
kaivoksiin ja onko se nyt Aragorn joka sanoo ettei lammen rauhaa saa
häiritä.Parkkipaikalla levähdettiin ja syötiin miun ottamat eväät, aijai
Ulla!Olis luullu että elämä olisi opettanut lähtemään kaikille retkille eväät
mukana, mutta onneksi miulla oli edes ne appelsiinit ja iso suklaakeksi J Sitten alkoi varsinainen rääkki ja ikuisuudelta tuntuva taivallus
ylös, vaikkakin tuskaa helpotti suuresti mahtavat maisemat ympärillä.Tuumasin
Ullalle että kuinka kaunista taivaassa mahtaa olla kun maanpäällä on näin
kaunista! Sitä emme tiedä, mutta nautimme maanpäällisestä kauneudesta täysin
rinnoin ja meikä kuvasi kaiken mahdollisen.Joen uoman varrella näkyi kivikovia
harmaita jäälohkareita jotka olivat huuhtoutuneet joen mukana alajuoksulle.
Kulkureitti meni kivikon yli ja välillä sai hyppiä kiveltä toiselle kun polku
meni pienen joen yli.Se oli jotenkin sanoin kuvaamatonta, se luonnon kauneus
omassa karuudessaan.Luonto näytti omat voimansa ja miten siinä kokikaan itsensä
pieneksi!Vuoren rinteiltä oli lähtenyt mahtavia kivivyöryjä ja jäätiköstä
lohkesi suuria paloja aika-ajoin aiheuttaen hyökyaallon virrassa mikä pyyhkäisi
kaiken mennessään joen penkereiltäkin.Sääolosuhteet voivat muuttua minuuteissa,
mutta me saimme nauttia auringon paisteesta! Vihdoin pääsimme näköalapaikalle
mistä saimme ihailla jylhiä maisemia ja jäätikköä. Patikointi reitti oli
erittäin hyvin merkitty ja suoja-aitoja laitettu jyrkänteille ja joen
pengermille, kaikki tämä meidän turvaksi.Mutta aina löytyy niitä jotka eivät
usko ja niin oli tälläkin jäätiköllä pari turistia kuollut kun olivat
menneet tutkimaan omin päin paikkoja
kiellettyjä paikkoja. No hengityksen tasaannuttua ja kymmenien kuvien jälkeen
lähdettiin alaspäin, se olikin hankalampaa kun ylös tulo.No siitäkin selvittiin
ja puolikuolleina raahauduttiin parkkipaikalle.Siinä vaiheessa olisin toivonut
autokyytiä, mutta jatkoimme urhoollisesti eteenpäin.Olin huolissani Ullan
jaksamisesta ja ehdotin jo liftausta kylään, mutta autoja ei näkynyt vähään
aikaan joten lähdimme viimeiselle metsätaipaleelle.Ja lopulta me pääsimme
takaisin hostellille.Huoneeseen päästyämme me molemmat rojahdettiin
sänkyihimme.Koisimme melkein 3 tunnin päikkärit J Unista virkistäytyneenä lähdin tutkimaan vielä enemmän kylää ja
tapasinkin oikein mukavan hevosen laitumella.Tarjosin sille apiloita ja se
nautti näitä innokkaasti.Kävin pienellä Anglikaani kirkolla ja sen
hautausmaalla.Oli jännä huomata, että hautakiviin usein kirjoitettiin
’…rakastettu vaimo, Joen ja Maryn äiti sekä Cindyn isoäiti..’’ ja joku muisto
värssy.Jos kuolema oli ollut ns.
jotenkin erikoinen esim. auto-onnettomuus
niin siitä mainittiin. Yritin bongata lampaita jotta olisin saanut
lähikuvia niistä veitikoista, mutta kaikki olivat niin kaukana laitumella etten
lähtenyt niiden perässä kirmaamaan. Kun palasin seikkailuiltani kirjoitin
postikortteja.
31.1.14 Perjantai
Aamulla heräsin ja katsoin puhelinta.Suru oli
suuri kun käsitin ettei Bruno ollut enää odottamassa meikäläistä kotona kun
palaisin.Se oli päässyt kissojen taivaaseen missä se sai nauttia ehtymättömistä
ruokakupeista tonnikalaa ja kalkkunaleikkelettä. Itkin ja surin, vaikka se
tuntuu hullulta itkeä ja surra lemmikkiä joka ei ole lähimainkaan ihmisen
veroinen.Mutta kuitenkin oli Mölli meidän perheen jäsen melkein 14 vuotta! Mun
pakkaamisesta ei meinannu tulla mitään, kuitenkin huone piti luovuttaa 10
maissa ja saada kamat kasaan siihen
mennessä.No sain kamppeet koottua ja me siirryimme hostellin päärakennukseen
tietokoneelle nettiin missä laitoinkin Äijästä muistokirjoituksen blogiin.
Naama oli ihan punainen itkemisestä ja niiskuttamisesta, sitten se hostellin
pitäjä mies sano että miun naamani on palanu että kannattaa käyttää aurinko
rasvaa.En viittiny selittää oikeaa syytä.Lähdin kiertään kylää vielä ennen
Nakedbussin tuloa ja Ulla jäi nettiin. Menin satumetsään missä kävelin ja
vollotin, sanoin omalla tavallani hyvästit Brunolle.Löysin kasvin jonka lehdet
oli ihan sydämen muotoiset ja tiputtelin ne yksitellen pieneen puroon joka
virtasi metsässä.Sanoin jokaisella
lehden pudotus kerralla joitakin muistoja Unskista. Reilun tunnin verran
viivyin metsissä ja lopulta puolen päivän maissa pakottauduin lähtemään
hostellille.Ullan kanssa suuntasimme sitten syömään ennen bussin tuloa Last kitchen nimiseen paikkaan.Ulla
tilasi tietämättään jälleen Fish & Chips kun mie puolestani otin kanaa.
Istuimme odottamassa Nakedbussia melkein
tunnin, eli se oli myöhässä reilusti.No bussilla lähdettiin ajelemaan kohti
Queenstownia ja matka oli piitkä kuumassa autossa.Onneksi pysähdyksiä oli aika
monta.Paras 10min pikku paussi oli meren rannalla, totta kai menin liottaan
jalkojani meriveteen ja nautin tuulesta.Lähellä makaili yksinäinen hylje,
meidän bussikuski meinas juosta pahki sitä kun se tuli omalta pikku lenkiltään.
Hylje lähti sen perään ja takaa-ajoa kesti hetken ennen kuin hylje jätti leikin
kesken. Aivan mielettömiä maisemia jälleen kerran koko matkan!Kun lähestyimme
Queenstownia näimme matkallamme paikan missä on kuvattu LOTR:n
Mordor-kohtaukset, se oli ilmeisesti vanha hiihtokeskus tai jotain. Saavuimme
määränpäähän 8 maissa ja löysimme helposti Yota Nomad hostellin missä yövyimme
seuraavat 3 yötä.Oikein viihtyisä paikka, siellä oli iso kommuunikeittiö,
saunatilat, elokuva-huone ja parveke.Ja mikä ihmeellisintä siellä tarjottiin
ilmainen aamupala ja illallinen, tosin yksipuolinen mutta kuitenkin! Illallista
ei päästy ikinä maistaan kun huideltiin aina muualla mutta aamupalaan kuului
teetä/kahvia ja paahtoleipää voilla/hillolla/maapähkinävoilla/ marmeladilla.
Lähdin vielä illan hämärtyessä ostamaan lähikulman kaupasta seuraavaksi
päiväksi eväitä kun oli vuorossa Milford
Soundin retki.Paljon nuoria ja aasialaisia liikenteessä ja paljon baareja ja
erilaisia ruokapaikkoja.Ensivaikutelma oli positiivinen, jälkeen päin ajatellen
koko etelä-saaren reissun paras kaupunki missä oltiin oli juurikin Queenstown,
vaikkakin kaikki siellä oli kalliimpaa verraten muuhun maahan.
1.2.14 Lauantai
Aamulla aikaisin ylös ja kokeilemaan aamupalaa
kommuunikeittiöön.Ennen 8 odoteltiin bussia keskustassa ja sitäkin saimme
odottaa ylimääräistä.En ymmärrä, suurin osa meidän busseista millä kuljettiin
oli myöhässä! No bussi tuli vihdoin ja päästiin aamuauringossa taivaltamaan
kohti Milford Soundia, sitä on tituleerattu yhdeksi kauneimmaksi paikaksi
maailmassa.Myös matka itse vuonolle oli maisemiltaan ihanteellinen.Ensin
ajoimme kahden järven rantaa ja kuski hölötti jatkuvasti ja pysäytti bussia
että päästiin ottaan kuvia.Bussikuski kertoi mm. sellaisen faktan että
maankuori työntää joka vuosi 10-15cm vuoria joten ne periaatteessa kasvavat,
mutta eroosio nollaa tämä kasvun.Mutta ajatelkaapa että ilman eroosiota vuoret
kasvaisivat yli metrin 10-vuodessa.Kun päästiin sisämaahan pois vuorten
syleilystä niin sää muuttui pilvisen ja sumuisen harmaaksi.Tuli ihan kylmä,
onneksi olin ottanut pitkähihaisen mukaan bussiin.Myöhemmin sää selkeni jälleen
ja saimme nauttia auringon lämmöstä. Kun pääsimme Fiordlandin kansallispuistoon
(N.Z:n suurin kansallispuisto) maisemat oli järkyttävän kauniita, paha tässä niitä
on kuvailla kun ne pitäis itse nähdä että tajuais miten kaunista siellä
oikeasti oli! Oli sademetsää ja kaunista luonnon niittyä vuorten keskellä,
Mirror Laken järvet ovat Unescon suojelualuetta ja niillä pysähdyimme hetkeksi.
Mirror Lakea ympäröivät vuoret ovat sellaisen mallisia että tuuli yltyy todella
rajuksi ajoittain laakson sademetsässä ja kaataa paljon puita.Näimme näitäkin
alueita, kuin kotipuolessa jonkun kunnon myräkän jälkeen. Myös opossumien
jäljen näki selkeästi puissa, ne syövät puun lehdet kokonaan ja näin puut
kuolevat ja jäävät harmaina ja elottomina kököttämään paikoilleen.Tälläiset
kohdat huomasi helposti metsästä.Opossumeja ja rottia pyydystetään koska ne
eivät ole alkuperäistä faunaa vaan tulleet valitettavasti monen muun lajin kanssa
ihmisten mukana Uuteen-Seelantiin. Monet harvinaiset ja uniikit lintulajit ovat
vaarassa juurikin Fiordlandin kansallispuistossa näiden tuholaisten
takia.Valitettavasti monet lajit ovat kuolleet jo sukupuuttoon. Pysähdyimme
eräällä kirkasvetisellä vuoripurolla missä sai täyttää pullonsa kylmällä
vedellä, se oli ihan makoista vettä JIltapäivällä
olimme vihdoin perillä Milford Soundissa ja pääsimme risteilylle mikä kesti 1h
40min.Vuonolla sataa vuodessa 6 metriä ja me olimme onnekkaita ainakin Lonely
Planetin mukaan kun saimme aurinkoisen risteilysään. Mie kyllä toivoin että
olisi satanut, koska sitten olisimme nähneet tuhannet vesiputoukset mitkä
syntyvät veden valuessa vuorienrinteiltä! Laiva risteili Tasmanian meren suulle
ja palasi vuonoa pitkin satamaan (Vuonon pituus 22km).Näimme huikeiden
maisemien lisäksi hylkeitä lekottelemassa kivillä. Kun olimme palaamassa
satamaan päin laiva ajoi aivan yhden vesiputouksen kohdalle niin että vettä ryöppysi matkustajienkin päälle.Vaikkakin
tuuli vei mukanaan suurimman osan vedestä niin kyllä siinä vähän kastu J Maori legendan mukaan tämän vesiputouksen vettä koskettaessa nainen
nuorentui 10-vuodella, siinä tapauksessa kun mie palaan takaisin Suomeen olen
14-vuotiaana, EI kiitos! J Heiluin kuten tavallista ulkona
kannella koko risteilyn ajan, välillä oli hankaluuksia pysyä pystyssä kun laiva
keinui niin voimalla. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen kokemaan Milford Soundin
kauneuden sateen kera, toivottavasti!Kotimatka meni paljon nopeammin kun ei
pysähdytty jokaisella pysähdyspaikalla ottamassa kuvia. Queenstowniin
päästyämme mie lähdin vielä kiertämään kaupunkia. Nuoria oli paljon lyhyellä
rantapätkällä ja illan hämärtyessä tulitaiteilija näytti taitojaan hämärässä.
Suurin osa matkamuistomyymälöiden omistajista/henkilökunnasta näytti olevan
aasialaisia samoin sen hetkinen asiakaskunta.Huvitti kun seurasin yhtä
pikkutyttöä joka keräsi ostoskoriinsa kauhealla vauhdilla kaikkea mahdollista
kauniisti sanottuna krääsää.Sama juttu jatkui viereisessä matkamuistomyymälässä
J Näin aivan mahdottoman suloisen jättiläiskoiran, rapsuttelin sitä
innolla ja samalla iski haikeus Möllin takia. Kotimatkalla törmäsin
suomalaiseen perheeseen, en ehtinyt jutella heidän kanssaan kun perhe viiletti
tuhatta ja sataa ruokakaupasta ilmeisesti majapaikalleen. Nukuin erittäin hyvin
sinä yönä.
2.2.14 Sunnuntai
Heräsin aikaisin enkä saanut enää unta joten
pukeuduin ja hiippailin aamupalalle alakertaan.Miulla oli suunnitelma tälle
vapaa päivälle ja kukaan ei voisi siinä estää meikäläistä!Nimittäin
benji-hyppy, en ole varma miten se pitäisi kirjoittaa mutta enivei hyppy köyden
varassa jostain korkealta.Kun menin takaisin huoneeseen Ulla oli noussut ja mie
nappasin laukkuni ja lähdin kysymään mahdollisuutta hypätä benjy.Lupasin
Ullalle että mikäli pääsen hyppäämään myöhemmin niin Ulla tulisi mukaan, mutta
mie pääsinkin melkein heti lähtemään Kawaru sillalle mistä benjy on itse asiassa
lähtöisin.Viime vuonna juhlittiin benjy-hypyn 25 v. vuosipäivää. Hinta oli
kova, mutta kerrankos sitä nyt tekee jotain extremeä! Pääsin pikkubussilla
aasialaisten kanssa matkaamaan Kawarun sillalle missä hyppypaikka sijaitsi.
Pistin Ullalle tekstarin että nyt oltiin menossaJ 20minuutin ajomatkan aikana melkein unohdin minne olin menossa, asia
ei pahemmin kauhistuttanut meikäläistä vielä siinäkään vaiheessa kun pääsin ns.
loppuhaastatteluun missä käytiin vielä viimeiset turva-asiat läpi. Sitten vaan
piti marssia sillalle, sain valjaat päälleni ja jätin kengät ja laukun
säilytykseen.Siinäkään vaiheessa ei vielä jännittänyt kun pääsin istumaan
lähelle reunaa ja työntekijä (se miekkonen kertoi olevansa ensihoidon
lääkäriksi kun sanoin olevani hoitaja) sitoi jalkani ja teki muut valmistelut,
mutta sitten kun sain nousta seisomaan! Huijui sentään! Siinä piti sitten jalat
yhteen sidottuina hivuttautua siihen pienen kielekkeen reunalle.Äääk se oli
kauheeta kun ne työntekijät sano että piti päästää irti kaiteesta.Siinä
vaiheessa iski kyllä kieltämättä pakokauhu, hoin varmaan pari kertaa että onko
pakko? No ehkä pari kolme minuuttia siinä venkslasin ja tärisin ennen kuin sain
itseni koottua ja hyppäsin.Kun katsoo kuvia niin näytän kyllä aivan
idiootilta.Nimittäin otin nenästä kiinni ja hyppäsin kuin olisin hypännyt
järveen jalat edellä.No ehkä tuon nenästä kiinni pitämisen voi ymmärtää sen
takia että pyysin että olisin voinut koskettaa alhaalla virtaavaa vettä.No enpä
päässyt niin alas että olisin edes käsilläni koskettanut vettä. Miulla oli
suunnitelma että olisin vaan tyynen rauhallisesti hypännyt kuin pääedellä
hypätään veteen, muuten hyvä mutta mie en edes osaa hypätä pääedellä! J No olisin voinut myös sulavasti vain kaatua eteenpäin käteni levittäen
kuten eräs aasialainen nainen, mutta ei.No
olin kireä kuin viulun kieli ja pidin silmiä kiinni siihen asti kun
köysi riuhtaisi miut ylöspäin ja sitten rentouduin ja uskalsin avata
silmätkin.Adrenaliini virtas ja mie nautin ylösalaisin olevasta maisemasta.Miut
noukittiin kumiveneeseen ja täytyy myöntää että jalat tärisi vimmatusti kun
makasin sen kumiveneen pohjalla.Oli huikea olo, epämääräisen onnellinen.No
horjuvin jaloin kipitin pitkät portaat ja polun pätkät hyppäyspaikalle ja
marssin uudestaan sillalle hakemaan tavaroitani.Jäin ottamaan kuvia muista
hyppääjistä, uskomattomin miusta oli pieni alle 10-vuotias pikkuaasialaistyttö
joka tuosta noin vain hyppäsi benjin!
Pääsin katsomaan itsestäni otettua videokuvaa ja valokuvia ja höveliyden
puuskassa ostin ne kiskuri hintaan, tosin eipä miulla ollut ketään joka olisi
miusta ottanut kuvia joten pakkohan jotain todistusainestoa oli saatava.Sain
hypyn päälle ilmaisen t-paidan ja diplomin missä miun todistetaan hypänneen
bungy niin kuin paikalliset sanovat.Odottelin muita bussin matkustajia ja
jonkin ajan kuluttua pääsimmekin lähtemään takaisin keskustaan. Klo10 maissa
olin jo motellilla ja Ulla luuli etten ollutkaan päässyt hyppäämään.Oli
jotenkin edelleen todella epätodellinen olo. Lepäilin vähän ja puolenpäivän
aikana lähdettiin kiertään yhdessä Ullan kanssa kaupunkia, se halus mennä
kondolilla vai mikä nyt olikaan näköalahissillä kaupungin kupeessa olevan
vuoren huipulle.Minnuu se ei kiinnostanut joten sovimme tapaavamme 3 maissa
huoneessamme, mie lähdin kipittään kauppaan ja ostin vähän evästä ja marssin
Queenstownin Botanic Gardeniin ja kävelin ihastellen merenrantaa ja vanhoja
puita.Leiriydyin niemennokkaan isolle aakealle
kivelle ja kirjoitin päiväkirjaa samalla nauttien mehusta ja jätskistä.
Ohi meni kajakkeja, isoja laivoja ja vesiskoottereita. Nautin olostani ja
auringon lämmöstä ja iltapäivällä hipsin takaisin hostellille. Nokkaunien
jälkeen lähdimme uudestaan kiertelemään keskustaa, löysimme aivan ihanan pienen
karkkikaupan missä oli myynnissä ympäri maailmaa erilaisia herkkuja.Jopa Suomi
oli edustettuna Pandan lakritsilla J
Maistelimme erimakuisia fudgeja ja mie nautin huumaavasta sokerin tuoksusta J Sen jälkeen aloimme etsiä ruoka paikkaa ja päädyimme pieneen
kiinalaiseen ravintolaan missä oli huonosti englantia puhuva mies
tarjoilijana.Kysyin mitä yhdessä annoksessa oikein oli ja sain vastauksekseni
että ’’Kaikki ovat hyviä’’ ja sitten vielä
osoituksen mitkä ruoka-annokset olivat erittäin hyviä.No päädyin ottamaan kanaa kevätsipulin ja inkiväärin kera ja Ulla
valitsi kanaa cashewpähkinän kanssa.Ruoka oli hyvää ja meidän aikana kuppila
täyttyi ääriään myöten. Miestarjoilija
toi meille tikut ja kiinalaiset pienet posliini lusikat vai mitä ne nyt
ovatkaan ja oletti selvästi meidän pärjäävän niillä.No kävin myöhemmin
pyytämässä toiselta tarjoilijalta haarukat J Kiertelimme vielä kauppoja ja nautimme jälkiruuaksi karkkikaupasta
ostetut konvehdit, mie otin passionhedelmä-valkosuklaa konvehdin ja Ulla taas
kiivi hedelmän makuisen.Nam! Menimme vielä kävelemään Botanic Gardeniin ja
ihastelimme kukkivia ruusuja.Minnuu on siunattu hyvällä suuntavaistolla ja
pakostakin hymyilytti kun eräs nuoripari tuli kyselemään mitä kautta he
pääsisivät takaisin keskustaan. Löysimme puutarhan kätköistä jäähallin ja
skeittiradan.Illalla piti pakata seuraavan päivän lähtöä varten, siinä oli
kyllä hiukan vaikeuksia sanoisin kun tavaraa oli siunaantunut, mutta kyllä
siitä selvittiin pienen voimankäytön avulla.
Jatkuu pian..taas kun jaksan kirjoittaa retken
vaiheet loppuun…